sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Poimintoja Sellon kirjastossa, 4.-23.1.2015




Pieni Taidekoulu esittäytyy Sellon kirjastossa, Espoossa: Antti LehtinenUlla-Riitta MankkiAnja OasmaaLeena SoivioJorma Wartiovaara.
Pystytimme näyttelyn tänään iltapäivällä. Meillä on käytössämme aulan lasivitriini, joka toivottavasti tavoittaa mahdollisimman monet kirjastossa kävijät.
Tapahtuma herätti ajatuksen, että joskus matka voi olla vähintään yhtä mielenkiintoinen kuin itse päämäärä. Meillä oli nimittäin valtava innostus työskennellä, "mieletön tekemisen meininki". Alkuun päästyämme näyttely alkoi rakentua kuin  itsestään. Opettavaista oli huomata, että oma työ tulee parhaiten esille rinnastettuna toisen tekijän oikein valittuun työhön. Rupesimme etsimään yhtäläisyyksiä: väri, joka yhdistää ja tuo esiin oman ja naapuriteoksen parhaat puolet; aihe, joka jatkaa viereisten teoksen tarinaa; huomaamattamme rupesimme antamaan samankaltaisille töillemme samoja nimiä.
Saimme näyttelyn valmiiksi. Rohkenen sanoa, että jälleen olemme saaneet aikaiseksi tyylikkään kokonaisuuden. Käykää katsomassa! 

lauantai 27. joulukuuta 2014

Pienen Taidekoulun tulevaa ohjelmaa


 

OHJELMA 2015

• 5. - 23.1.2015 – PTK esittäytyy, Leppävaaran aluekirjasto, Leppävaarankatu 9, Espoo
Pieni Taidekoulu esittäytyy: Antti LehtinenUlla-Riitta MankkiAnja OasmaaLeena SoivioJorma Wartiovaara
Avoinna ma - pe 10 – 20, la 10 – 16, su 12  18
Näyttelyn pystytys su 4.1.2015 klo 16-17 
• Su 22.2.2015 klo 12-16 "Maalataan maisemaa” T:n luona
• 2.-15.3.2015
Anja Oasmaan näyttely Akvartissa (Humalistonkatu 1, Helsinki), mahdollisesti yhteistä maalausta esim. su 8.3. klo 16-19
• 10.4.- 31.5. 2015 yhteisnäyttely "Matkalla" Galleria Aino, Järvenpää
        Näyttelyn pystytys 10.4. klo 14, avajaiset pystytyksen jälkeen
• Su 7.6.2015 klo 12 alkaen maalataan Suomenlinnassa
• 31.8-5.9.2015
Akvarellimaalausleiri, SAy ruskaleiri
Näyttely Skierrissä
• Su 13.9.2015 klo 12-16 maalataan ihmistä (toisiamme?) M:n ateljeessa
• Su 22.11.2015 klo 12 alkaen maalataan Ryttylässä maisemaa rajallisella paletilla (3 väriä tai sekoitetty harmaa/musta) - samalla suunnitellaan vuoden 2016 toimintaa

OHJELMA 2016

• 31.1.-14.2. Galleria Anna ja lasivitriinit, yhteisnäyttely  ”Tervetuloa ikävä!”
Galleria Anna, Leppävaaran aluekirjasto, Leppävaarankatu 9, Espoo, Avoinna ma - pe 10 – 20, la 10 – 16, su 12 – 18

 


 

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Hannu Kauppi 1945-2014


Tapasin Hannu Kaupin ensimmäisen kerran Balatonilla Villa Törökissä keväällä 2008. Hän oli koonnut omista Helsingin Aikuisopiston kurssilaisistaan maalausleiriryhmän ja meille Tuusulan Kansalaisopiston ryhmäläisille tarjottiin mahdollisuutta tulla mukaan. Pari tarttui tarjoukseen ja niin yhteistyömme alkoi. 

Hannu oli jäämässä virastaan eläkkeelle, ja kun omatkin kolmivuotiset opintomme olivat loppusuoralla, ehdotin Hannulle pienen vapaamuotoisen maalariryhmän perustamista. Hannu jäi asiaa pohtimaan ja kokosi syksyn ja seuraavan kevään aikana ryhmän, johon kuului hänen entisiä oppilaitaan ja jokunen meistä keskiuusimaalaisista. Nimeksi sovittiin Pieni Taidekoulu. Hannu oli pohtinut myös tehtäväämme -  ne löytyvät kirjattuina tämän blogin alkuriveiltä. 

Olemme kokoontuneet Hannun johdolla maalaamaan yhdessä niin Antin entisen työpaikan SYKEn vintille, Kasvitieteelliseen puutarhaan kuin luontoonkin eri puolilla Uuttamaata. Olemme käyneet näyttelyissä ja saaneet nauttia Hannun asiantuntevista opastuksista. Maalausmatka Budapestin ja näyttely unkarilaisten taiteilijakollegojen galleriassa oli unohtumaton. 

Pian Unkarista paluun jälkeen kuulimme järkytykseksemme Hannun sairastuneen. Saimme häneltä senkin jälkeen sähköpostia - loppuun saakka hän tuntui olevan sinnikkäästi kiinni asiassaan: taiteessa ja sen tekemisessä. Vääjäämätön oli kuitenkin edessä: Hannu menehtyi 17.10.2014. 

Hannu pohti paljon taiteen merkitystä ja taiteilijuutta ja oli siinä tinkimätön. Opettajana hän noudatti samaa periaatetta. Kaikki mitä tehdään, pitää tehdä tosissaan, ajatuksella. Hän oli omalla tavallaan ankara, mutta ei koskaan lannistava vaan aina kannustava. Meillä oli erinomainen opettaja. 

Uskomme, että Hannukin toivoisi Pienen Taidekoulun jatkavan. Niin olemme päättäneet tehdä. Aika näyttää, millaiseksi toimintamme muotoutuu. 

- Merja

Pienen Taidekoulun jäsenten muistoja Hannusta


Antti maalasi muotokuvan Budapestissa Hannusta ja Akselista.



Anjan muisto varhaisemmalta maalausmatkalta. 



Tipsu kertoo, että Hannu ymmärsi syvällisesti hänen kiintymystään mereen ja maisemaan. Ja valokuvista muisti aina huomauttaa, että horisontti on vinossa...


Ulla-Riitta muistelee

"Pieni Taidekoulu aloitti toimintansa keväällä 2009. En ehtinyt heti mukaan, mutta seurailin sähköpostiani ja sain tietoa aloituskokouksista ja suunnitelmista. Hannu oli minulle vielä tuntematon persoona.
Jossain vaiheessa alkukesää hän lähetti meille tehtävän: tarkkailkaa pilviä ja maalatkaa niitä! Kesä meni todellakin taivasta katsellessa. Minulla on kaapissani vieläkin pieniä, epämääräisiä sävypaperilappuja, joihin olen luonnostellut pilvinäkymiä kuivapastelleilla. Pitkin kesää mietin, millainenhan tämä Hannu Kauppi oikein on, ja odotin mielenkiinnolla ensimmäistä kohtaamista.
Tapasimme Tuusulan Taiteiden Yössä elokuussa. Meille, Pienelle Taidekoululle, oli varattu tilat Onnelan Impivaara-talossa Tuusulanjärven rannalla. Piirsimme elävää mallia yleisön seuratessa työskentelyämme. Esiintymisemme jälkeen me muutamat jatkoimme piirtämistä rantalaiturilla, iltaisia järvinäkymiä tallentaen. Sain Hannulta myönteistä kritiikkiä, ja rohkenin antaa maisematauluni syntymäpäivälahjaksi. Se pääsi kehyksiin erään olohuoneen seinälle.
Parhaimmat oppitunnit olen viettänyt Kesäkadun ullakkotiloissa, kiitos Antin järjestelyiden. Kokoonnuimme yläilmoihin muutamina lauantai-iltapäivinä. Hannu luennoi meille taiteen tekemisestä, piirsimme elävää mallia ja esittelimme toisillemme töitä, joita olimme tehneet kokoontumisten välillä.
Hannu osasi pukea sanottavansa lähes runomuotoon. Näin minusta tuntui kun luin sanelusta muistiin kirjoittamiani tehtäviä. Opin, että ulkona voi piirtää luonnon omilla piirtimillä: kaisloilla ja oksilla. Teetä voi käyttää laveeraukseen, siinä on kaunis sävy. Välillä on hyvä piirtää kädellä, jota ei muuten aktiivisesti käytä. Kasvoja ei pidä kuvata suoraan edestä, vaan mallin katseen pitää johdattaa katsojaa jakamaan kuvapintaa. Kuvissa ei ole hyvä olla tasaiseksi maalattuja pintoja, vaan niissä tulee olla havaittavissa siveltimen jälki ja suunta. Carl Larssonin näyttelyssä keskustelimme, että akvarelliakin voi täydentää mustalla viivapiirroksella, joskus jopa viivottimen avulla tehdyllä. Hannun tärkein opetus meille oli kuitenkin tinkimätön rakkaus taiteen tekemiseen.
Eräänä tapaamiskertana saimme ohjeet taiteilijakirjaa varten. Oli uusi ja kiehtova ajatus repiä jostakin vanhasta kirjasta "joka kolmas sivu pois", pohjustaa jäljelle jääneet sivut peittävällä maalilla ja piirtää tai maalata niiden päälle kuvia. Ensimmäinen kirjani ei oikein onnistunut. Poistin sivuja niin, että kirja ei pysynyt kasassa, ostin jotain temperamaalia pohjustukseen. Se ei ollut kovinkaan riittoisaa, joten sitä piti käydä hakemassa lisää useita kertoja. Opin tekniset asiat aikanaan. Nykyisin huolehdin, että minulla olisi jatkuvasti kirja valmiina, johon voin kuvata, mitä mieleeni tulee.
Olen kiitollinen Hannun opetuksesta ja kannustuksesta. Toivon, että onnistumme vaalimaan hänen meille jättämäänsä henkistä perintöä. Jatkamme opintoryhmämme toimintaa keskenämme, itseohjautuvasti edeten taiteen kiehtovalla ja alati jatkuvalla polulla."


Eila kuvasi Hannun viimeisellä yhteisellä tapaamisellamme, Budapestin maalausmatkalla. 



sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Noutopöytä Galleria Prismassa, Järvenpäässä

Pieni Taidekoulu sai jälleen aikaiseksi laadukkaan näyttelyn Prisman galleriassa viime kuussa. Idea lähti viime syksynä pikaistuksessa tekemästäni pastellikuvasta.


Olin laittanut sunnuntain ateriaksi uunilohta ja -perunoita. Ennen kuin ehdin kaapia jätökset pois vuoasta, kiinnitin huomioni lohen kauniiseen väriin. Hain pastelliliidut ja sävypaperin. Minulla oli tunti aikaa työskennellä ennen kuin lähdin muihin harrastuksiin.

Illalla päätinkin julkaista teokseni sosiaalisessa mediassa. Merja sen huomasi, ja siitähän tapahtumamme alkoikin rakentua. Kiitokset Merjalle jälleen aktiivisesta näyttelytilan järjestämisestä!

Merja Metsä-Heikkilä

Merja Metsä-Heikkilä

Merja Metsä-Heikkilä

Merja Metsä-Heikkilä

Merja Metsä-Heikkilä

Muut osanottajat ryhmässämme olivat Anja Oasmaa, Eila Garcia, Maisa Kela ja Antti Lehtinen. Muutamia kuvia töistämme:

Eila Garcia

Anja Oasmaa

Anja Oasmaa

Anja Oasmaa


Anja Oasmaa

Anja Oasmaa
Lopuksi muutamia omia töitäni, pääasiassa kesällä syntyneitä. Aseteltujen teosten lisäksi olen pyrkinyt toistamaan samaa teemaa kuin pilottikuvakin: "Aterian jälkeen. Älä heitä tähteitä pois ennen kuin olet havainnut niiden kauneuden. Kuivapastellilaatikko. Katso, mitä ilmaisuvoimaisia värejä ja kokeile!"


Ulla-Riitta Mankki

Ulla-Riitta Mankki

Ulla-Riitta Mankki


sunnuntai 26. tammikuuta 2014



Maalaksellinen iltapäivä Maisan ateljeessa Töölössä.  Tunnelma oli inspiroiva ja lähes meditatiivinen. Alla valmistuneita töitämme satunnaisessa järjestyksessä.
                                          Maisa:
                                          Eila:
                                                    Ulla-Riitta:
Kaksi viimeistä kuvaa ovat Maisan tekemiä.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013



Eila, Merja ja minä taiteilemassa Kaisaniemen Kasvitieteellisessä puutarhassa. Kuvien tekijät ylhäältä alas edellä luetellussa järjestyksessä.