sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Hannu Kauppi 1945-2014


Tapasin Hannu Kaupin ensimmäisen kerran Balatonilla Villa Törökissä keväällä 2008. Hän oli koonnut omista Helsingin Aikuisopiston kurssilaisistaan maalausleiriryhmän ja meille Tuusulan Kansalaisopiston ryhmäläisille tarjottiin mahdollisuutta tulla mukaan. Pari tarttui tarjoukseen ja niin yhteistyömme alkoi. 

Hannu oli jäämässä virastaan eläkkeelle, ja kun omatkin kolmivuotiset opintomme olivat loppusuoralla, ehdotin Hannulle pienen vapaamuotoisen maalariryhmän perustamista. Hannu jäi asiaa pohtimaan ja kokosi syksyn ja seuraavan kevään aikana ryhmän, johon kuului hänen entisiä oppilaitaan ja jokunen meistä keskiuusimaalaisista. Nimeksi sovittiin Pieni Taidekoulu. Hannu oli pohtinut myös tehtäväämme -  ne löytyvät kirjattuina tämän blogin alkuriveiltä. 

Olemme kokoontuneet Hannun johdolla maalaamaan yhdessä niin Antin entisen työpaikan SYKEn vintille, Kasvitieteelliseen puutarhaan kuin luontoonkin eri puolilla Uuttamaata. Olemme käyneet näyttelyissä ja saaneet nauttia Hannun asiantuntevista opastuksista. Maalausmatka Budapestin ja näyttely unkarilaisten taiteilijakollegojen galleriassa oli unohtumaton. 

Pian Unkarista paluun jälkeen kuulimme järkytykseksemme Hannun sairastuneen. Saimme häneltä senkin jälkeen sähköpostia - loppuun saakka hän tuntui olevan sinnikkäästi kiinni asiassaan: taiteessa ja sen tekemisessä. Vääjäämätön oli kuitenkin edessä: Hannu menehtyi 17.10.2014. 

Hannu pohti paljon taiteen merkitystä ja taiteilijuutta ja oli siinä tinkimätön. Opettajana hän noudatti samaa periaatetta. Kaikki mitä tehdään, pitää tehdä tosissaan, ajatuksella. Hän oli omalla tavallaan ankara, mutta ei koskaan lannistava vaan aina kannustava. Meillä oli erinomainen opettaja. 

Uskomme, että Hannukin toivoisi Pienen Taidekoulun jatkavan. Niin olemme päättäneet tehdä. Aika näyttää, millaiseksi toimintamme muotoutuu. 

- Merja

Pienen Taidekoulun jäsenten muistoja Hannusta


Antti maalasi muotokuvan Budapestissa Hannusta ja Akselista.



Anjan muisto varhaisemmalta maalausmatkalta. 



Tipsu kertoo, että Hannu ymmärsi syvällisesti hänen kiintymystään mereen ja maisemaan. Ja valokuvista muisti aina huomauttaa, että horisontti on vinossa...


Ulla-Riitta muistelee

"Pieni Taidekoulu aloitti toimintansa keväällä 2009. En ehtinyt heti mukaan, mutta seurailin sähköpostiani ja sain tietoa aloituskokouksista ja suunnitelmista. Hannu oli minulle vielä tuntematon persoona.
Jossain vaiheessa alkukesää hän lähetti meille tehtävän: tarkkailkaa pilviä ja maalatkaa niitä! Kesä meni todellakin taivasta katsellessa. Minulla on kaapissani vieläkin pieniä, epämääräisiä sävypaperilappuja, joihin olen luonnostellut pilvinäkymiä kuivapastelleilla. Pitkin kesää mietin, millainenhan tämä Hannu Kauppi oikein on, ja odotin mielenkiinnolla ensimmäistä kohtaamista.
Tapasimme Tuusulan Taiteiden Yössä elokuussa. Meille, Pienelle Taidekoululle, oli varattu tilat Onnelan Impivaara-talossa Tuusulanjärven rannalla. Piirsimme elävää mallia yleisön seuratessa työskentelyämme. Esiintymisemme jälkeen me muutamat jatkoimme piirtämistä rantalaiturilla, iltaisia järvinäkymiä tallentaen. Sain Hannulta myönteistä kritiikkiä, ja rohkenin antaa maisematauluni syntymäpäivälahjaksi. Se pääsi kehyksiin erään olohuoneen seinälle.
Parhaimmat oppitunnit olen viettänyt Kesäkadun ullakkotiloissa, kiitos Antin järjestelyiden. Kokoonnuimme yläilmoihin muutamina lauantai-iltapäivinä. Hannu luennoi meille taiteen tekemisestä, piirsimme elävää mallia ja esittelimme toisillemme töitä, joita olimme tehneet kokoontumisten välillä.
Hannu osasi pukea sanottavansa lähes runomuotoon. Näin minusta tuntui kun luin sanelusta muistiin kirjoittamiani tehtäviä. Opin, että ulkona voi piirtää luonnon omilla piirtimillä: kaisloilla ja oksilla. Teetä voi käyttää laveeraukseen, siinä on kaunis sävy. Välillä on hyvä piirtää kädellä, jota ei muuten aktiivisesti käytä. Kasvoja ei pidä kuvata suoraan edestä, vaan mallin katseen pitää johdattaa katsojaa jakamaan kuvapintaa. Kuvissa ei ole hyvä olla tasaiseksi maalattuja pintoja, vaan niissä tulee olla havaittavissa siveltimen jälki ja suunta. Carl Larssonin näyttelyssä keskustelimme, että akvarelliakin voi täydentää mustalla viivapiirroksella, joskus jopa viivottimen avulla tehdyllä. Hannun tärkein opetus meille oli kuitenkin tinkimätön rakkaus taiteen tekemiseen.
Eräänä tapaamiskertana saimme ohjeet taiteilijakirjaa varten. Oli uusi ja kiehtova ajatus repiä jostakin vanhasta kirjasta "joka kolmas sivu pois", pohjustaa jäljelle jääneet sivut peittävällä maalilla ja piirtää tai maalata niiden päälle kuvia. Ensimmäinen kirjani ei oikein onnistunut. Poistin sivuja niin, että kirja ei pysynyt kasassa, ostin jotain temperamaalia pohjustukseen. Se ei ollut kovinkaan riittoisaa, joten sitä piti käydä hakemassa lisää useita kertoja. Opin tekniset asiat aikanaan. Nykyisin huolehdin, että minulla olisi jatkuvasti kirja valmiina, johon voin kuvata, mitä mieleeni tulee.
Olen kiitollinen Hannun opetuksesta ja kannustuksesta. Toivon, että onnistumme vaalimaan hänen meille jättämäänsä henkistä perintöä. Jatkamme opintoryhmämme toimintaa keskenämme, itseohjautuvasti edeten taiteen kiehtovalla ja alati jatkuvalla polulla."


Eila kuvasi Hannun viimeisellä yhteisellä tapaamisellamme, Budapestin maalausmatkalla.